maanantai 6. lokakuuta 2014

Kotiutuminen



Kotiinpaluu oli yhtä hulinaa ja viimeisen päivityksen kirjoittaminen on siirtynyt kaikkien asioiden hoitamisen ja koulun aloituksen keskellä. Palataan kuitenkin vähän taaksepäin aikaan milloin kotiinpaluu oli ajankohtainen.

Ensimmäinen tuskailun aihe olikin ostaa yksi matkalaukku lisää ja vielä sopivan kokoinen. Sellainen löytyi lopulta ja samalta reissulta löysin veljelle tuliaisiksi tabletin mitä hän oli toivonut. Ajoin myös perheen äidin jättimäisen jenkkiauton huollosta kaupun kautta kotiin. Hän kysyi että pärjäänkö näin ison auton kanssa yksin liikenteessä minä ja sanoin että kyllä pärjään. Vastaukseksi sain jenkkilaiseen tyyliin että hyvät uutiset ovat että auto on jo niin vanha ettei haittaa vaikka sen kolaroisi. No ei varmasti mutta jos toisella osapuolella on hieman uudempi auto se ehkä hieman haittaa. Lähtiessäni kaupasta kotiin oli alkanut järjetön sade, mutta selvisin silti ehjin nahoin turvallisesti kotiin. Ilta menikin pakatessa laukkuja ja tuskaillen miten saan kaiken mahtumaan. No aikalailla sitä tavaraa oli mutta sain kaiken mahtumaan lopulta ja jätin paljon suomi vaatteitani tytöille ja äidille mitä koin ettei tarvitse yrittää änkeä mukaan kotimatkalle.

Tiistaina 12.8 oli viimeinen päiväni jenkeissä ja se olikin aika mielenkiintoinen. Illalla lähtisi lentoni kohti Suomea, mutta kerkisimme viettämään sateisien päivän melkeinpä kokonaan tien päällä. Perhe etsi itselleen uutta koiraa ja lähdimmekin kiertämään löytöeläinkoteja. En ikinä ollut käynyt niin surullisissa paikoissa.
Eläimistä kyllä pidettiin hyvää huolta, mutta koirien tilaan astuessa se haukkuminen ja hirveä haju siivouksestä huolimatta painui mieleeni ikuisiksi ajoiksi. 

Jokainen yritti sanoa että vie minut kotiin ja pelasta minut. Valitettavaahan Amerikassa on pittbullien ja niiden erilaisten yhdistelmien määrä. Niitä tehdään paljon ja ihmiset ottavat niitä ja tajuavat etteivät pärjääkkään niiden kanssa. Sitten ihmiset joilla on taitoa olla niiden kanssa eivät halua niitä niiden tappajakoira maineen vuoksi. Todella surullista. 






Osa koirista oli todella hyvässä kunnossa, mutta jenkkien tapana on pelastaa aivan kaikki. Todella hienoa mutta siellä oli koiria joilla oli aivan hirveitä lonkkavikoja, epämuodostumia jaloissa, eripari taka ja etupäitä. Joistain huomasi, etteivät koskaan tule viettämään koiran elämän arvoista elämää edes kunnon hoidolla. Kahden koiran omistajana on hirveää sanoa, mutta osalle olisi ollut parempi vain antaa niiden nukkua pois...




Tämä herra olisi sopinut omalle kissaleni poikaystäväksi, mutta hän asui nyt turhan kaukana kotiin tuotavaksi ja Tiedän ettei Tytti olisi herrasta kuitnekaan paljon perustanut. Rouvan mielestä jo noissa koiranpojissa on ihan tarpeeksi kestämistä, vaikka se sydämessään niistä salaa kovasti pitääkin.


Kissat olivat aika hyväkuntoisia mistä olin todella yllättänyt. Isoja ja pulskasti voivia sekä virkeitä pentuja. Ilmeisesti siellä on enemmän ongelmia koirien kuin kissojen kanssa. Tosin jenkeissä ilmeisesti ainakaan maaseuduilla ja tietyissä osavaltioissa ei tiedetä koirien terveystarkastuksista ja jalostusmääritelmistä yhtään mitään. Rotukoirat ja taito taitaa olla sitten enemmän isoissa kaupungeissa. Kerroin meidän silmätarkastuksista, lonkka ja kyynerkuvauksista yms. ja host-perheeni ei ainakaan tiennyt niistä mitään kun luettelin omien koirieni perinnöllisistä sairauksista Mitkä niitä rotuja vaivaavat. Siellä koira tosiaan on enemmän lemmikki eikä olla niin tarkkoja. Jossain määrin olisi tietysti hyvä edes pitää kiinni niistä terveyskriteereistä, mutta isossa maassa on ison maan ongelmat. Kauhistelivat myös kunnollisten rotukoirien hintoja netissä etsiessään koiraa koska ne olivat aikalailla samaa luokkaa kuin meillä täällä.. ehkä vähän halvempia. Kyllä minun Reilun tuhannen euron sheltti ja 400 euron melkein puhdasrotuinen sekarotuinen olivat heidän mielestään aika huimissa hinnoissa. Siellä koiran sai tyyliin 0-200 euroa ja löytöeläinkodissa oli labradorinnoutajan pentuja myynnissä joiden kappale hinta oli 20 euroa. Taisivat mennä heti.


Tämä oli eläinkodeista kaikista siistein ja mukavimman oloinen paikka. Heatherkin tutustui yhteen koiraan mitä kaavailtiin perheelle. Homma toimi niin että koiria käytiin katsomassa ja sitten sanottiin työntekijälle jos halusi tutustua paremmin koiraan. Koira tuotiin huoneeseen missä oli leluja ja sen kanssa sai oleilla siellä. Tässä paikassa pääsi myös pihalle tarhaan ja kuva on napattu sieltä. Valitettavasti tämäkin koira sai toivoa, mutta host-perheeni ei kuitenkaan kokenut hänen olevan juuri se heille tarkoitettu koira. Tällä hetkellä tiedän heidän kuulumisistään sen verran, että he ovat löytäneet kaksi uutta koiraa itselleen. Ilmeisesti aika pentuja, koska ovat kuulemma aika riiviöitä.

Poika tutustumassa meihin. Istuminen ei oikein meinannut onnistua!



Päivän aikana kerkisin vielä syödä jenkkilän tapaan Frozen jogurttia ja sitten host- äitini ajoi minut Washington dullesin lentokentälle.


Perheen koira Heather hyppäsi autoon mukaan eikä suostunut enää tulemaan pois eli se lähti myös sitten saatille. 

Kori ei kuulu joukkoon, mutta muuten tavarat olivat minun!

Vietin kentällä useamman tunnin ennen lennon lähtöä. Siellä onneksi oli kyllä liikkeitä ihan ajan kuluksi asti. Söin muun muassa five guys hampurilaispaikassa mitä suosittelivat minulle kokeiltavaksi maassa ollessani. Tiukille meni mutta onneksi sellainen kentältä löytyi. 

Voin sanoa vinkkinä, että pyrkikää siihen ettei teillä ole käsimatkatavaroita juuri ollenkaan. Niiden raahaaminen mukana oli välillä todella hankalaa ja raskasta. Minullahan oli mittoihin menevä vedettevä laukku ja selkäreppu. Vähän oli turhan paljon, mutta muuten ei olisi mahtunut kaikki tavarat mukaan. Älkää siis ottako mitään ylimääräistä Suomesta mukaan, koska oikeasti paikan päältä voi kyllä ostaa kaikkea mitä uupuu. Minäkin toin aika paljon tuliaisia ja hevosten bareback satulahuovatkin vievät ihan kiitettävästi tilaa, Koirien lelutkin veivät kiitettävästi tilaa, onneksi olivat kevyitä ettei painon kanssa ollut ongelmia.


Lentojen suhteen kaikki meni todella kivasti ja kivuttomasti. Lensin Icleanairillä yhdellä vaihdolla Islannin kautta suomeen. Lento islantiin kesti noin kuusi tuntia ja siellä vaihto oli pienellä ja hyvin selkeällä kentällä. Portaat ylös kun pääsin ulos koneesta ja suoraa seuraavan koneen lähtö jonoon. Ei mitään ylimääräisiä selvityksiä yms. ja laukut vaihtoivat itsekseen konetta matkan varrella. Vaihtoon oli varattu tunti ja vaikka laskeutumisen jälkeen hieman odoteltiin koneesta ulos pääsyä jäi vielä runsaasti aikaa ehtiä toiseen koneeseen. Lento suomeen taisi olla joku kolmisen tuntia eli kotimatka oli yllättävän helppo ja lyhyt meno matkaan nahden. Suosittelen kyllä vain jos mahdollista niin ensin matkaamaan juuri johonkin kaupunkiin mistä on mahdollisimman lyhyt lentomatka takaisin kotiin. Toisaalta tämä oli myös huono juttu koska aika erosta toipuminen vei paljon enemmän aikaa kun matkustamiseen meni niin lyhyt aika. 


Kotiin paluu oli yksi matkan vaikeimmista vaiheista. Pitää jättää kaikki ihanuus taakse ja palata jälleen arkeen. Arjessani ei ole mitään vikaa ja nautin elämästäni, mutta jotenkin reissun myötä alkoi tuntua etten haluakkaan viettää loppu elämääni pelkästään kotimaassa. Palasin kotiin, mutta tajusin ettei koti enää tunnu niin kodilta vaan sydämeni kaipaa sellaista paikkaa missä minulla on hyvä olla ja mistä nautin. Niinhän sitä sanotaan, että koti on siellä missä sydän on. Virginiassa pääsin sellaisiin paikkoihin. Osa syynä toki on se, että kotini ympärillä rakentaminen on vilkastunut ja liikenne sen myötä vain lisääntynyt. Pidän hälinästä ja ihmisten kanssa työskentelystä, mutta kotona ja sen vähän vapaa aikani tykkään viettää aikalailla erakkomaisesti nauttien rauhasta ja hiljaisuudesta eläimieni kanssa. Välillä on pakko ajaa autolla oikein kunnon metsään koirien kanssa kävelemään ettei vain törmää kehenkään. Saa olla ihan omissa oloissaan ja ajatuksissaan. Ihmisen mieli vain kaipaa vasta painoa sille ikuiselle kiireelle ja hälinälle. Sillä aiankin minun mieleni pysyy kaiken hässäkän keskellä virkeänä. Huomasin jenkeissä, että vaikka päivästä saatoin hyvinkin sen 12 tuntia mennä edestakaisin ja olla tallilla, en tuntenut itseäni väsyneeksi ollenkaan niin kuin suomessa tunsin heti ensimmäisen viikon jälkeen. Täällä joudun koko ajan siirtymään paikasta toiseen ja viettämään paljon aikaa kaupungissa. Maaseudulla olo tekee niin hyvää, eikä kaupunki asuminen kyllä sopisi minulle pidemmän päälle. Matkalla löysin niin paljon uusia puolia itsestäni. vahvistuksia siihen mihin suuntaan haluan elämässäni ja mikä on minulle hyväksi. Kaikille kun ei sovi samat asiat kuin toiselle. Jokainen on yksilö. 


Koirat olivat onnesta soikeita kun mamma saapui kotiin.
Kumpikaan ei osannut enää mököttää kun olin ollut jo niin pitkään pois, että ne olivat jo varmaan raukat luopuneet toivosta odottaa minua enää kotiin. Yleensä Pienempi ainakin osaa lahjakkaasti mököttää. Isompi on sen verta yksinkertainen ja suora rakkaudessaan ettei se pahemmin mökötä.


Hassua on myös se, että jenkeissä ollessa mikään ei ketuttanut yhtään sillä tavalla kun taas Suomeen tullessa. Kaavaillaan uusia säädöksiä, rajoituksia, verotuksia ja kaikkea mahdollista, joista osa tuntuu hölmöiltä ja holhoukselta. Menkääpä ihmiset käymään ulkomailla niin avartuu näkemykset ihan eri tavalla. Moni asia voi toisessa maassa olla huonomminkin mutta kotimaassa kun muutetaan asioita huonommaksi se ketuttaa enemmän.

Fiilikset kotiin paluusta ovat olleet siis hyvin sekaiset ja ikävöin USA:ta hurjasti. Hassua kun olet nähnyt ja kokenut niin paljon, mutta täällä kaikki tuntuu polkeneen paikallaan sen ajan mitä olet ollut pois. Kaikilla läheisillä on ne samat vanhat jutut ja omat ympyrät eikä mitään totaalisen mullistavaa muutosta ole tapahtunut, muille kuin itselle. Reissu oli erittäin kasvattava kokemus kaikin puolin. En ikinä unohda varsinkaan sitä miten minulle avautui tilaisuus olla mukana hyväntekeväisyydessä ja miten se avasi silmiäni. Appalachian teen challenge ohjelmaan tutustuminen ei ainoastaan auttanut ymmärtämään sitä mistä elämänhallinta ongelmat voivatkaan alkaa vaan myös sen kuinka hajottavasti nuoren ongelmat vaikuttavat läheisiin. Kuinka toisesta huolissaan olo ja yritys huolehtia saamatta vastakaikua murskaa myös läheisten elämää ja saattaa ajaa jopa heidät samaan tilanteeseen ja valtaviin itsesyytöksiin. Vaikka asia on niin, että jokainen  voi ojentaa auttavan käden on autettavan itse tartuttava siihen. Niin julmalta kuin se kuulostaakin ei apua ja uskoa elämään voi tuputtaa vaan sen pilkahduksen ja halun löytää uusi tie elämään pitää lähteä autettavasta itsestään ja silloin tarvitaan nimenomaan niitä ojennuttja käsiä mihin tarttua.

Odotan jo ensi kesää, että pääsen jälleen toimimaan R&M Stablesin mukana keräämässä rahaa tälle ohjelmalle josta monen kuiluun suistuneen elämä on saanut uuden alun.

Ison kiitoksen osoitan kaikille matkaani tukeneille niin Suomessa kuin jenkeissä. Kiitos erityisesti perheelleni joka huolehti poissa ollessani eläimeni, laskuni ja kaikki muut juoksevat asiat mitkä eivät voineet odottaa paluutani. Iloiset uutisethan ovat että ensi kesänä jatkoa seuraa.. ;)




KIITOS!

P.S. Minut on jo kutsuttu kertomaan matkastani Lions club Kangasala Harjulan kokoukseen ja minua saa muutkin pyytää kertomaan matkastani ihan livenä eri tilaiuuksiin. Nythän on käynnissä myös ensi vuoden 4H.vaihdon haut eli jos vähääkään tunnet vetoa lähteä reissuun niin suosittelen enemmän kuin lämpimästi tätä tilaisuutta!



Olen ollut yhteyksissä internetin välityksellä R & M Stablesin porukkaan ja seurannut heidän facebook sivuiltaan mitä tallilla tapahtuu. Osa hevosista on vaihtunut ja uusi koira on tullut taloon. 
Näinpä tänään kuvan siitä hevosesta minkä olisin niin halunnut itselleni, mutta se oli jo myyty. Sanoinkin, että jos tuollainen helmi vielä toiste sattuu teille koulutukseen ja myyntiin niin minä tulen viivana ostamaan sen itselleni. Noin halpaa ja hyvää hevosta tuskin vain toiste sattuu kohdalle ihan heti, mutta toivossa on hyvä elää.:)
Kaikella on tarkoituksensa!

lauantai 16. elokuuta 2014

AHERRUSTA 
JA 
ANSAITTUA RANTALOMAA!


Muu porukka lähti jo sunnuntai aamuna kohti Pohjois-Carolinan Corolla nimistä kylää. Siellä oli vuokrattuna iso talo tuttava perheen kanssa yhteisesti viikoksi. Perheen isän piti jäädä tekemään alku viikoksi töitä enkä minäkään osaa olla viikkoa paikallani joten tehtiin ratkaisu että jään myos alku viikoksi kotiin hevosten ja koiran seuraksi. Me matkustimme sitten torstai aamuna tuon  6 tunnin ajomatkan. Täytyy sanoa että pitkien lentomatojen jälkeen kuuden tunnin autossa olo on tosi mukavaa. Pääsee välillä tauoille erilaisiin paikkoihin ja koko ajan näkee erilaisia maisemia. Itse tosin herkästi torkun autossa joten matka taittuu rattoisasti niinkin. Autossa matkustaminen o nminulle paljon luontaisemaa, että näkisin viela hyvinkin itseni kiertämässä autolla USA:ta tulevaisuudessa.







Sunnuntaina saatiin muut matkaan ja itse lahdettiin kauppaan hakemaan ruokaa seuraavalle viikolle. Tllättävää kyllä 2008 täällä ei tiedetty vielä mitään laktoosittomasta ruuasta kun sitä ravintolasta kyselin ja nyt kaupat pursuaa laktoosittomia ja maidottomia tuotteita. Todella hyva valikoima!

 
Maantaina aloitin ensimmäisen päivän aivan yksistäni talolla.
Päätin omaaloitteisesti pistää korteni kekoon alkaa siivoaamaan paikkoja.
Pesin pyykkiä monta koneellista, imuroin ja pesin alakerran lattian.
Keittiössa saivat uutta ilmetta kahvinkeitin ja leivänpaahdin.

 
Illalla lähdin hakemaan hevosia laitumelta ja se olikin aikamoinen operaatio tuoda kaikki kolme yhdellä kertaa sisälle. Olivat hieman riimunnarut solmussa, mutta kaikki saatiin omiin karsinoihin syömään iltapalaa. Päätin vielä tehdä pienen maastoilu lenkin Mollyn hevosen Bo:n kanssa. Hän ei ollut kauhean iloinen joutuessaan yksin töihin, mutta päästiin aika reippaasti kuitenkin etenemään pienien takaisin kääntymisyritysten jälkeen. Sitten kohtasimmekin tämän alla olevassa kuvassa näkyvän sillan. Olimme tulossa sillalle ja hieman ennen siltaa kulkee toinen reitti hevosten laitumelle. Neitihän päätti että tästä hän ei ilman kavereita mene vaan haluaa kavereiden luokse eikä millään taisteluista huolimatta suostunut sillalle astumäan. No minähän en periksi anna ja hyppäsin alas hevosen selästä. Mentiin sitten taluttamalla sillan ylitse ilman ongelmia. Hyppäsin takaisin selkään ja ratsastettiin vielä hetken matkaa eteenpäin ravaillen ja laukaten. Neidillähän toki on vähän sitä vikaa että yritti aina kääntyä metsään oman tahdon mukaan ja yleensä jonkun puun kohdalta jonka läpihän ei pysty menemään. Pientä tammamaisuutta havaittavissa mistä en pidä hevosissa enkä koirissa, mutta lopulta reissu meni oikein hyvin ja silta tultiin takaisin päin ilman mutinoita.
Ratsastuksen jalkeen päästiin kotiin ja vein kaikki hevoset takaisin laitumelle. Perheen isä Alan saapui kotiin hieman myöhemmin ja loihti meille illallisen. Alan on loistava kokki ja tällä viikolla oli siis tiedossa aivan loistavat ruuat. Yleensä lihaa ja kasviksia oli tarjolla, mutta valmistustapa oli sellainen etten niin hyvää ollut vielä missään syönyt. Veimme myös hänen autonsa lähitalon pihaan josta se lähtisi aamulla omistajan mukana hänen huoltamolleen. Minä ajoin Alanin perässä ja nappasin hänet kyytiini pihasta.



Tiistai
 
Aamulla olikin tiedossa ratsastustunti klo: 10.00 Amandan tallilla.
olinkin siis yhdeksän aikaan tallilla ja päätin tällä kertaa ottaa vain Bo:n mukaani laitumelta. Ajattelin että kaikki ryntäävät mukaani, koska portti aukeaa vielä ulospäin niin livahtaminen on vaikeampaa kuin että se aukeaisi ulospäin. Huijasinkin muut tytöt syömään aamuruokiaan ja nappasin Bo:n mukaani. Neidillä oli kaikki hyvin kunnes tajusi tallissa olevansa yksin ja sehän oli kamalaa. Ei paikallaan oloa ja kavereiden perään huutamista. Olin aivan hiestä märkä, koska päivästä oli tulossa kuuma ja yritin saada hevosta laitettua kuntoon samalla kun hän hermoili yksin oloaan. Lopulta kuitnekin olimme enimmittä ongelmitta valmiit lähtemään ratsastamaan kohti ratsastuskoulua. Vähän huudeltiin kavereiden perään, mutta silta ja kaikki meni tosi hienosti. Kannatti siis olla jääräpää eilen niin neiti tiesi ettei kannattaisi enää kokeilla.

Ajattelin ettei meidän tunnista tulisi mitään, mutta oma asentoni hypätessä oli parantunut ja Bo oli jo ihan mukana tehtävissä. Päästiin reenaamaan jo vähän korkeampia esteitä kuin viimeksi ja hevosen kokoamista esteiden välillä. Bo tuppaa vähän venymään liian pitkäksi niin piti opetella kasaamaan se että hyppy onnistuisi. Saatiin Amandalta kehuja ja tunnista jäi tosi hyvä mieli.

Väsynyt talliapuri Heather, joka seurasi minua joka paikkaan päivän mittaan. Ratsastuksen jälkeen siivosin eilisen jäljiltä karsinat ja Bo pääsi laitumelle kavereiden luo.

Tässä meidän esterataa minkä kävin kuvaamassa samalla kun palautin Amandalta lainassa olleen kypärän. Minulla oli sen verta pienikokoinen pää ettei Mollylla ollut lainata minulle sopivaa kypärää.
 
Päivällä otin ratsastuksen jälkeen rennosti ja istuskelin terassilla syöden mehujäitä joissa on sisällä oikeita hedelmiä. Aivan taivaallisia varsinkin ananas ja mango. Myöhemmin painelin tallille pesemään hevosten harjat ja muut hoitovälineet. Alan tuli kotiin jälleen kuuden jälkeen, koska matka Washingtonista kotiin kestää liikenteen ruuhkien takia aina illalla paljon normaalia kauemmin. Työpäivään siis kuluu yleensä 12 tuntia matkoineen, mutta onneksi hän välillä saa tehtyä töitä kotoa käsin. Palattuaan töistä otimme Alanin toisen auton ja ajoimme taas lähitalolle vaihtamaan autot päikseen,  että toinen auto pääsisi huoltoon. Tämän jälkeen suunnattiin kaupunkiin syömään kiinalaista.
 


Keskiviikosta olisi voinut tulla tylsä mutta päätin lähteä omalaoitteisesti autoilemaan Walmarttiin ostoksille.
Katsoin reitin googlemapsista ja kirjoitin sen ylös. Olin edellisena iltana kuitnekin aika hyvin pistänyt mieleeni reitin kaupunkiin, joten perille löytäminen oli aika sujuvaa. Täällä ihmisillä ei ollut navigaattoreita autossa vaan he käyttivät älypuhelimien navih´gointipalveluita autoillessaan. Itselläni kun ei ollut sellaista puhelinta niin täytyi katsoa kotona etukäteen ohjeet.

Uskollinen Saab joka on tullut tämän reissun aikana tutuksi.

 
Parille päästiin ja ostoksia tuli tehtyä urakalla.

Kummitytölle olisin tuollaisen barbie- auton tuonut jos sen
olisin jotenkin saanut kulkemaan matkassani.
 
Kotiin päästyäni söin vähän eilen jäljelle jäänyttä kiinalaista, koska annoksethan ovat tunnetusti isoja ja joka ravintolassa on laatikoita mihin ruuan saa mukaan jos ei jaksa kaikkea.

 
Syötyäni pakkasin laukun huomista rannalle lähtöä varten ja kävin pesemässä Bo:n satulan ja martingaalit. Illalla syötiin Alanin kanssa tacoja.


Torstai
 
Matka rannalle voi alkaa...
Kaupan kautta tottakai! Kirjakaupasta haettiin kirjat ja Wegmansista lihaa ja kaikkia maidottomia tuotteita. Ihan paras valikoima tuottista ja paljon oli esimerkiksi soija, kookosmaito ja mantelimaito jäätelöitä! Niitä jään kaipaamaan koska makuja oli monia ja todella hyviä. Mantelimaito jäätelö vaahterasiirapillä j pähkinöillä oli taivaallista. Näitä kuitenkin pakattiin mukaan isoon kylmälaukkuun johon laitettiin myös paljon ihan nomraaleja jääpaloja. Kyllä ,meinaan kalpenee meidän kylmälaukut näille isoille ja paksuseinäisille kylmälaukuille. niitä voi vetä perässään kuin matkalukkua. Oli aika yllättävää että jääpaloihin upotettuna ruuat tosiaan pysyi sen 5 tuntia varmaan kylmempänä kuin jääkaapissa koko reissun.

Meren ali tiemme käy kohti rantaa!

Sitten mentiin vähän ylikin.. Todella pitkä siltä, mutta päästiinpä Pohjois-Carolinaan.

Corolla oli viimeinen  kylä ja ajoimme kaikkien muiden kylien läpi!
Tämä taitaa olla Duck nimisestä kylästä! Talot joita vuokrataan paljon merenrannaltaovat useimmiten valtavia! Hinta on myös korkea joten isommat porukat yleensä vuokraavat talon viikoksi.
Talot useimmiten omistaa yksityinen  henkilö, mutta yritys vyokraa sitä aina silloin kuin omistajat eivät itse siellä ole.

Corolla keskusta. Paljon kauppoja ja ruokailu mahdollisuuksia!


Meidän asuintalo! Oikein kome asunto missä vosiin kyllä asua ympäri vuoden.


Takapihalta pääsi mereen



Talossa oli paljon väkeä ja minä tyttöjen kanssa nukuin huoneessa, missä oli kerrossänky. Minä sain yläpedin ja tytöt nukkuivat alhaalla. Meille oli yhteinen WC ja suihkutila käytävällä toisen perheen poikien kanssa ja se oli ranta teemaan sisustettu. Perheen vanhemmathan sitten nukkuivat lukaali huoneissa missä oli omat kylpyhuoneet ammeineen päivineen. Hieman otti poäähän kun perheen äiti onnellisena esitteli huonettaan, että tulehan katsomaan kuinka hieno huone minulla on.. Kyllä olisi minullekkin kelvannut tuo huone.. Tässä huomaa sen pienen kulttuuri eron ainakin joidenkin jenkkien ja suomalaisten välillä. Oma perheenihän olisi antanut vieraalle sen hienoimman huoneen ja itsekkin olen nukkunut eteisen lattialle luovuttaen ystävälleni oman sänkyni. Jenkeissä taas otetaan itselle se mukavin ja vieraalle annetaan kakkos vaihtoehto. Minulle siis huone ja järjestelyt olivat ok ja niissä ei ollut mitään vikaa, mutta tällaisiin kiinnittää huomiota kun on tottunut itse toimimaan toisin. Jenkeissä kuitenkin yleensä vieraalle tarjotaan oma huone ja wc-tilat kotioloissa joka on aivan luksusta. Perheissä myös ruokailu hoidetaan hyvin. Tai silloin kun syödään oikeaa ruokaa ja ollaan ulkona tai kaupassa niin kakkoseksi meinaa jäädä kun yrittää tarjoutua välillä maksamaan oman osuutensa. Matkoilla koitin aina olla nopea tai viivytellä pysähdyksissä niin että pääsin välillä maksamaan omia juomia ja snacksjeäni ettei perheelle tulsii tunne että elän aivan siivellä. Kerran onnistuin jopa tarjoamaan yhdellä reissulla perheen tyttärelle ruuan.

Näkymät etuovelta. Vastapäätä taloa oli paikka missä pystyi pelaamaan tennistä ja löytyipä uima-allaskin. Monessa talossakin oli pieni uima-allas. Hassua kun on meri vieressä ja
vielä pitää olla uima-altaatkin..

Thomassonien perheen isovaqnhemmatkin olivat talolla viettämässä loma akanssamme ja isoäiti teki perheen isän kanssa kotijäätelöä. Ainekset sekoitettiin kulhoon ja kulho laitettiin koneeseen. Ympärille ripoteltiin jääpaloja ja alemmassa olevassa kuvassa olevaa jäätelö suolaa joka teki jäästä vieläkin kulmempää. Tääs tehdään kookosmaito jäätelöä joka oli todella hyvää! Terveisin entinen kookoksen inhoaja..
 


Takaterssilla oli keskitasolla tälläinen poreamme!

Perjantai aamuna lähdettiin kohti rantaa!



Rannalla ja kyllä kelpaa...

Kadut olivat täynnä erilaisia loma-asuntoja.. Jokaisella oli myös oma nimi. Paras mitä Mollu oli löytänyt aamulenkillä oli Gruella Devil minkä kyltissä oli ollut dalmatialaisen kuva. TYkkään kun täällä alueidenkin kylteissä on kauniita aiheeseen sopivia kuvia. Todella kauniita.

Illalla testailin poreammeen ja olsiin voinut istua siellä koko illan!
 

Illan hämärtyessä lähdettiin Emilyn kanssa kävelemään rannalle ja maisemat olivat todella kauniit vaikka kuvista ei saakkaan niin hyvin selvää...

 
 
 
Lauantaina ei ollutkaan enää niin aurinkoinen päivä, mutta käytiin silti rannalla istuskelemassa ja kävelemässä..


Alueella lenteli joka päivä lentokone jonka perässä mainostettiin ruokaa tai muita palveluita!

Turisti rannalla

Rantaelämää ja kuohujen kohinaa...



Lähimpänä rantaa olevista taloista tuli portaat rannalle...

Thomassonien perhe poistui talosta jo lauantai iltana ja minä pääsin valloittamaan yhdeksii yöksi oikein fantastisen huoneen. Edellisenä yönä olin kärsinyt jonkinlaisesta pahoinvoinnista ja valvonut osan yötä yläkerran käytävän tuolilla. Matkan aikana olen muutaman kerran kärsinyt pahoinvoinnista, jota minulla on ajoittain myös koto suomessa. Syy  on mysteeri, mutta edellisessä perheessä Margie on terveyskeskuksessa töissä ja epäili, että mahdollisesti minulla voisi olla vatsaperäinen migreeni. Lähdin siis reissuun tietäen näiden oireiden seuraavan minua, mutta olen sen verran tottunut siihen että tiesin selviäväni niiden kanssa myös vieraissa paikoissa. Eräs viisauden hampaani on myös ilmoitellut itsestään ja se puoli kaulasta ja niskasta oireilee välillä, mutta hermovaurion vaara on niin suuri etteivät vielä ole poistaneet hammasta ennekö oireilee oikein pahasti. Itse en ole innokas siihen leikkaukseen myöskään menemään. Kuitenkin tuona valvottuna yönä sai miettimään voiko tämäkin jopa johtua näistä hampaista, mutta murehdin sitä sitten vasta kun se taas on ajankohtaista. Olen selvinnyt reissusta kuitenkin ilman lääkärin tarvetta ja suurempia sairasteluita yhtä flunssaa lukuun ottamatta. Olen siis todella tyytyväinen.

Uusi kylppäri

Makuuhuone!
Missään huoneessa ei ollut verhoja ja yhdellä seinällä oli korkat ikkunat merinäkymällä!

Lauantain ajettiin tyttöjen kanssa keskustaan shoppailemaan. K
aupoista löytyikin kaikenlaista kivaa. Mekkoja ja paitoja tarttui mukaan itselle ja
veljellekin löytyi useampia paitoja tuliaisiksi!

Kotiin palattiin varhain sunnuntai aamuna ja kauheaa ajatella että ylihuomenna sitä alkaakin jo kotimatka! Mihin se kaksi kuukautta hurahti? Toki on mukava palata kotiin perheen ja koirien luokse ja aloittaa opinnot. Yksi unelma toteutettu ja seuraava edessa! Suosittelen ihmiset käyttämään mahdollisuuden viettaa kolme uukautta maassa jos vain aikataulut antaa myöden koska se tuntuu aluksi pitkältä mutta täällä ollessa aika on yllättävän lyhyt. Itse en ole potenut sellaista virallista koti-ikävää koska olen tottunut asumaan eri paikoissa ja tiedän että lomalta pääsee kotiin niin pitää nauttia siitä että saa olla pois kotoa arjen rutiineista, koska niitä kerkiää taas seuraavan vuoden tekemään..
Onneksi olen jo vahvasti suunnitellut ensi kesänä palaavani ainakin Renoon ja Wythevilleen.. Coloradossa ja Kaliforniassa voisi piipahtaa ainakin matkalla, mutta katsotaan mikä toteutuu kun päästään lähemmäksi kesää..
 
 
Tehkäähän mahdollisimman pitkiä vaihtoja on minun neuvoni tuleville lähtijöille tänään!